Bloggausperiaatteeni

Miksi bloggaan?



TYYn rivijäsenenä minulle jäi epäselväksi mitä hallitus oikein tekee päivittäin. Vähän aktiivisempanakin TYY-vaikuttajana minulle ei ollut täysin kirkasta kuvaa siitä mitä kaikkea TYYn hallitus loppujen lopuksi päivittäin teki, vaikka olen tiennyt pestin olevan kiireistä. Enkä usko, että olen ollut asian kanssa yksin. Minulle syntyi ajatus siitä, että voisin kertoa omasta arjestani TYYn hallituksen jäsenenä (ja opiskelijana) blogissani. Tavoitteenani on lisätä avoimuutta ja innostaa mukaan vaikuttamaan.

Bloggausperiaatteeni


-Kirjoitan blogissa asioista omasta näkökulmastani.  Blogissa esitetyt mielipiteet ja tulkinnat ovat omiani eivätkä siten edusta Turun yliopiston ylioppilaskunnan, sidosryhmäni (Ryhmä Lex) tai minkään muun tahon kantoja. Kirjoitan sananvapauden rajoissa asioista.

-Esiinnyn blogissa omalla nimelläni, sillä henkilöllisyyteni olisi varsin helppo selvittää.

-Blogissa esiintyvät valokuvat ovat itse ottamiani tai niiden julkaisuun on pyydetty lupa.

-En saa bloggauksesta rahaa eikä se kuulu työtehtäviini. Bloggaus on pelkkä harrastus.

-En kuulu mihinkään puolueeseen. Olen aktiivinen kansalainen, kirjoitan välillä mielipidekirjoituksia ja äänestän vaaleissa.

-Työskentelyni hallituksessa sisältää myös arkoja ja luottamuksellisia tietoja, joita en käsittele blogissani. Keskityn positiivisiin asioihin. Suojelen muiden henkilöiden yksityisyyttä.

-Varaan oikeuden korjata ja muokata tekstiäni. Ilmoitan siitä edit merkinnällä ellei kyse ole kirjoitusvirheiden korjaamisesta.

-Koska blogi on minulle pelkkä harrastus, ei sen kielellinen ilmaisu ole niin huoliteltua. Minulla on pitkiä työpäiviä toimistolla ja kirjoitan tätä iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

-Pyrin kirjoittamaan viikottain, mutta työtehtävät voivat aiheuttaa sen, että jonkin viikon postaus viivästyy tai jää puuttumaan kokonaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti